

Nykyään tietoa katoaa netin syövereistä tiettyjen organisaatioiden palveluista kiihtyvään tahtiin, joten tekstejä on hyvä tallentaa vaikkapa pitkäikäisiin lohkoketjuihin. Useat sivustot katoaa, koska taustalla on jokin organisaatio jonka toimintaa ohjataan rahalla.
Vuosi sitten olisi ollut vaikeampaa löytää sopiva avoin alusta, sillä hajautettu teknologia on tehnyt aimo harppauksia. Kun taustalla ei ole virallista firmaa, sen sulkeminen on melkein mahdotonta.
Siksi esim. Hive on mainio pohja vaihtoehtotoiminnalle ja artikkelien säilöntään, oli se tekstiä, ääntä tai kuvaa liikkuuvaakin. Todella simppeli blogi, some ja muut toteutukset hitaasti mutta varmasti houkuttavat lisää väkeä mukaan.
Tässä lokerossa ei ole vahvaa ideologiaa, onko se nykyään sitten äärioikeistoa vai välittämisen puutetta, vaikea saada reaktioista selvää. Tieto on informaatiota, oli se millä värillä väritettyä hyvänsä. Siksi vaikkapa “journalisti” voi suoltaa sontaa jokaisena päivänä.
Todellisten helmien löytäminen propagandasuosta eli parin ison mediafirman tuotoksista ei ole helppoa, mutta joskus voi muutama rationaalinen tekstinpätkä ilmaantua, luultavimmin vahingossa.
Lähinnä tähän mennessä on kertynyt linkkejä oman ajan kuluttamisen vuoksi ja ajatusten fakkiutumisen estämiseksi. Koska vaikka fabosta tai IL:stä voi tieto kadota napin painalluksella ja vanhat arkistointipalvelut ovat alkaneet sensuurikampanjat, tässä on yksi vaihtoehto johon säilöä tietoa tuleville sukupolville.
YT hävitti 10 seuraamaani kanavaa yhdessä päivässä, archivesta katosi läjä tietoa, twatteri sensuroi jopa presidenttien julkaisuja, Bitchutet ja vastaavat videopalvelut torpattiin myös. Sananvapaus on aika polaarinen aihe, sitä joko on täysillä, tai sitä ei vain ole.
Koska Anarkistisena toimijana ja ajattelijana on yleensä “molempien” puolten vihollinen, äärimmäinen valta joko osavaltiolle tai suuryritykselle, jossa jälkimmäinen joka tapauksessa laatii lait. Siksi nykyään on jatkuvasti “käräjätrolleja”, jotka masinoivat suojelurahaa ajatusrikoslakien avulla.
Eräs oudoimmista keisseistä oli kun joku oli jakanut “eisaasanoa”-julkaisun facessa ja sai siitä satikutia tuomarilta. Ei siis julkaisija, vastaava toimittaja tai muu, eli selvää vainoa on ilmoilla. Kenties yhteydet “väärinajattelijoihin” toivat tuomion?
Pelolla hallitaan häikäilemättä, oli se kausilunssa tai jokin poliittinen puhuva pää. Älä kuuntele tuota, hullu äärioikeistokuusalaliitto. Kas vain, samat mielenmuokkaustermit jota käytettiin mm. aikoinaan Z-liikkeen mustamaalaamiseen mediassa.
Sensuuri on siitä ovelaa, että peiteltyä ei useinkaan näe. Jos ei ole utelias ja kaiva sitä tietoa, sitä on usein helposti höynäytettävissä. Nyt siis olisi kokeilussa, mikäli tämä alusta soveltuu “väärän” tiedon jakokanavaksi. Botit varmaan innostuu, mutta tietääkseni tallennettua tietoa ei saa pois lohkoketjusta, vaikka haluaisi.
Eli lailliset keinot torppaamiseen ovat minimissä, kuten vaikkapa Lbry, jossa ei ole vielä näkynyt videoiden katoamista. VIMM ja Dtube vaikuttavat lupaavilta, jotka voidaan liittää myös Hive-alustaan.
Jos on halua toimia oikeasti journalistisesti eli analyyttisesti ja objektiivisesti, tässä olisi paikka johon pistää tietoa tulemaan. Blogiin voi tulla useita julkaisijoita, niin ei mene ihan yksin naputteluksi.
